Uusi rumpu syntyy

Tänä kesänä minulla oli täällä vieraana meditaatio-opettaja, joka auttaa uupuneita ihmisiä tutkimaan nykyisen väsymyksen juurisyitä ja parantamaan niitä erilaisilla harjoituksilla ja meditaatioilla. Hän oli itse kokenut uupumuksen ja loppuunpalamisen reilu kymmenen vuotta sitten ja niiden kokemusten seurauksena päätynyt lopulta terveydenhoitoalalta henkisen valmennuksen pariin.

 

Juttelimme toistemme elämänpoluista ja oivalluksista. Kun esittelin hänelle vanhaa taloani, hän huomasi tampurin seinällä kaksi rumpua. Kerroin hänelle, että olen itse valmistanut ne poronnahasta. Eräs ystäväni on opettanut minua ja muita ystäviä rummun teossa. Nämä omat rumpuni olen tehnyt poronnahasta, joka on värjätty oman puutarhan ruusunmarjoilla. Kahdesta rummusta tuli silti ihan erilaiset, toisesta tumman ruskea ja toisesta hyvin vaalea. Vieraani totesi, että ostaisi mielellään itselleen joskus rummun, jota voisi käyttää myös työssään apuvälineenä. 

 

Hetken raksuttivat ajatukseni ja sitten tarjouduin myymään toisen rummuista. Toisaalta myynti ei ollut aiemmin käynyt mielessäni, koska olin ajatellut, että rummut on omistettu omille tyttärilleni. Mutta toisaalta rummun tekeminen on niin kiehtovaa puuhaa, että muutenkin tekisi mieli valmistaa lisää rumpuja. Nyt siihen on siis hyvä syy. Meditaatio-opettaja oli tyytyväinen rumpuostokseensa ja minusta taas voisi olla mukava tehdä lisääkin rumpuja myyntiin.

 

Tuumasta toimeen siis! Nyt olen tilannut Lapista poronnahan, jota alan työstää. Käsittelen nahkaa kunnioituksella. Se on suomalaisen luonnossa vapaasti vaeltaneen poron nahka, joka on nyt muuttumassa ikiaikaiseksi soittimeksi. Rumpuja on varmaan valmistettu vuosituhansia. Niissä on jotain taikaa – se miten ne kumahtelevat, kun niitä soittaa metsästä löydetyltä oksalla, jonka pää on huovutettu lampaanvillalla pehmeäksi.

 

Leikkaan poronnahasta ensin ympyrän muotoisen palan nahan keskeltä - sellaisen, joka yltää koivuisen vanerikehikon reunojen yli. Sitten leikkaan loput nahasta nauhoiksi, kuten matonkuteita leikataan. Pyöreän osan reunoihin tehdään nahkarei’ittimellä reiät, 12 kohtaan, kuten numerot kellotaulussa. Sitten nahan palat laitetaan yöksi likoamaan vesi sankoon värjäävien ruusunmarjojen kera. Värjäyksen voi tehdä monellakin aineella, esim. teellä, kahvilla, mustikoilla, sienillä, sipulilla, mitä nyt keksiikään. Jos nahkaan haluaa batiikki-tyylisiä kuvioita, voi siihen tehdä kohokohtia kuminauhoilla joitain kohtia ruttuun puristamalla.

 

Seuraavana aamuna vesisangosta kaadetaan vedet pois ja aletaan venyttämään ohuita nahkanauhoja – joko kaverin kanssa päistä kiinni pitäen ja molemmista päistä kiskoen – tai vaikka ovenkahvaan toisen pään sitoen ja yksin venyttäen. Jos nauha katkeaa keskeltä, se on hyvä, että katkeaminen tapahtuu tässä vaiheessa, eikä vasta valmiin rummun sidoksissa.

 

Lopulta päästään pujottamaan nauhoja pyöreän osan rei-istä läpi. Sen jälkeen nauhoista tehdään sidokset rummun takapuolelle, jolloin pyöreä nahka vähitellen kiristyy melko kireäksi. Kun sidokset ovat valmiit, rumpu jätetään kuivumaan muutamaksi vuorokaudeksi ilmavaan paikkaan. Sinä aikana siihen ei saa koskea vaan rummun pitää saada kuivua ja asettua rauhassa. Se saattaa jopa paukahdella hieman kuivuessaan, mutta se kuuluu asiaan.

 

Rummun kuivumista odotellessa voi huovuttaa puisen oksan pään villalla ja esim. neulahuovutustekniikalla pistellä villaa niin kauan, että siitä tulee sopivan kiinteä pallomainen pää keppiin.

 

Kun rumpu on muutaman päivän kuluessa kiristynyt kuivuessaan, syntyy siitä hienoja ääniä jo sormenpäillä varovasti kokeillessa. Ja jännittävin hetki on rumpukapulalla kumauttaessa, kun selviää miten juuri tämä rumpu soi, onko se kumea ja pehmeä kuin sydämen ääni, ja soiko se kauniimmin keskeltä vai reunoilta. Kaikki rummut ovat omanlaisiaan ja yksilöllisiä, ne elävät omaa tahtiaan välillä kiristyen tai löystyen – ja niiden sointi vaihtuu vuodenaikojen mukaan riippuen ilmankosteudesta ja lämpötilasta.

 

Muutamana syksynä olemme ystäväpiirin kesken kokoontuneet rummuttamaan rumpujamme nuotion ääreen metsän keskelle. Pimeässä metsässä on tunnelmaa, kun nuotion ääressä rummut kaikuvat hienosti. Samalla voi jopa vähän laulaa tai tanssahdella nuotion ympärillä. Lopuksi on paistettu makkarat ja juotu lämmintä mehua tai teetä termoskannusta. Metsärummutus on ollut vaikuttava elämys ja hieno kokemus. Se on ihmisrodulle ehkä jollain lailla alkukantainen ja tuttu asia.