Karvakuonon seikkailut

Tänään lähdin viemään koiraa aamulenkille talon takana aukeavalle kapealle peltotielle. Halti-koira juo mieluummin vettä ojasta kuin omasta vesikupista sisällä. Muutenkin hän on utelias tutkimaan mitä ojan viereisistä heinikoista löytyy. Hauvelin touhuista tulee mieleen lapsena luetut Tom Sawyerin seikkailut, kun hän (Turun seudulla käytettävä pronomini lemmikeistä) uteliaana tutkii ja nuuhkii kasvien seassa jälkiä ja hajuja. Heinien seasta löytyy kiinnostavia jäniksen papanoita, joista muutaman hän pistelee välillä poskeensa kuin parhaimman herkun.

 

Uteliaana Halti tutkii ampiaiset, perhoset ja koppakuoriaiset. Nilkkoja myöten vedessä seisten hän tarkkailee kaikenlaisia pieniä tapahtumia ja jos tuulee kovaa, hän kääntää kuononsa tuulta vasten ja ottaa vastaan kaukaa saapuvia hajuviestejä kuononpää ja sieraimet valppaasti väristen.

 

Tänään näin itsekin jotain erityistä. Ensin en ollut varma onko kyseessä perhonen vai sudenkorento, kun tämä lentävä olento liikkui korennon tyylisesti, mutta siivet eivät olleet läpinäkyvät vaan hyvin tummansiniset, melkein mustat. Se pyörähteli ja kisaili ilmassa toisen kaltaisensa kanssa leikkisän näköisesti puikkelehtien ja ojan vartta edestakaisin seuraillen. Siipien perusteella olisin voinut luulla sitä perhoseksi, mutta kun myöhemmin näin sen kuistin viereisessä syreenipensaassa nauttimassa jalosyreenin myöhäisistä kukinnoista, sain katsella sitä läheltä. Oletan, että se oli neidonkorentolajia, kaunis kuin mikä! Hetkeä myöhemmin pensaan yllä leijaili kaksi valtavan kokoista amiraaliperhosta.

 

Sää kuvastaa nyt juuri tyypillistä suomalaista kesäpäivää. Jos aurinko paistaa, on lämmintä ja kahvipöydän äärellä terassilla tarkenee hyvin yöpaidassa, mutta puolipoutaisen taivaan pilvien peittäessä välillä auringonsäteet, tulee äkkiä viileämpää ja on puettava aamutakki ylle, kun samalla alkaa tuulla.

 

Puiden lehdet kahisevat ja suhisevat. Koivut, kuuset ja suurehkot syreenipensaat pitävät hienovaraista ääntä tuulenpuuskien ravistellessa niitä.

 

Ruskea kissa yrittää lähestyä keittiön oven vieressä sijaitsevaa ruokakuppiaan, mutta perääntyy äkisti, kun huomaa Haltin – tai kun Halti huomaa kissan – ja on hyökkäämäisillään sen perään. Kissa ei ole ihan varma, onko koiran hihna kiinni pihakoivussa vai onko se sittenkin vapaana. Varmuuden vuoksi on parempi pujahtaa kuusen alle piiloon.

 

Kauempaa kuuluu jonkin toisen koiran etäistä haukahtelua, johon pitää vastata hiljaisella ja raukealla pikku haukahduksella. Sen jälkeen voi taas heittäytyä pitkäkseen nurmikolle ja vaipua nokosille, kevyeen horrokseen ja nähdä unia paimennettavista lampaista ja kanoista ja ehkä jopa maukkaasta puruluusta.